Luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenliikkeestä

Takaisin

Hautajaisten suunnittelu

Hautausjärjestelyjen suunnitteleminen on hyvä aloittaa omien ja vainajan toiveiden kartoittamisesta.

On hyvä aluksi tehdä päätös hautaustavasta, tuleeko vainajalle arkku- vai tuhkahautaus. Sen jälkeen miettiväksi tulisi hautaustilaisuuden toimittamispaikka ja hautapaikan valinta. Näiden jälkeen mietitään aikatauluja ja mahdollisia toiveita siunausohjelman toimittajista, pappi, puhuja, laulaja...

Edellä mainittujen asioiden lisäksi olisi hyvä miettiä myös hieman sitä, minkälainen budjetti hautausjärjestelyihin on käytettävissä sekä sitä kuinka paljon saattojoukkoja halutaan kutsua mukaan.

Hautaustoimisto auttaa hautausjärjestelyiden suunnittelussa sekä antaa informaatiota erilaisista vaihtoehdoista. Ammattilaisten tehtävänä on tarjota riittävästä valikoimasta kuhunkin tilaisuuteen sopivat tilat ja toimijat. Omaiset voivat vapaasti esittää toivomuksiaan ja suunnitelmiaan järjestelyiden pohjaksi, tämän mukaan lähdetään suunnittelemaan ja varaamaan asioita siten, että saadaan toteutettua jokaiselle vainajalle suunnitellut hänen näköisensä hautajaiset.