Luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenliikkeestä

Vainajien säilytystilojen ruuhkautuminen
Ville-Pekka Jokela/03.08.2022

Yle on uutisoinut (linkki uutiseen) useammilla alueilla vainajien säilytystilojen ruuhkaisuudesta. Syinä on tuotu esille krematorioiden ruuhkia sekä kuolleisuuden lisääntyminen. Vaikka tämä on varmasti totta ja johtunee osaksi pandemia-ajan eristyksen päättymisestä monen vanhemman henkilön kohdalla, tulee huomioida myös päättyvän kesäloma-ajan vaikutus. Monesti hautajaiset ovat joutuneet väistymään perheiden heinäkuisten suunnitelmien tieltä. Inhimillisesti tarkastellen tämä on osaksi ymmärrettävää, mutta Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry haluaa muistuttaa, että meistä jokainen voi vaikuttaa valinnoillaan yhteiskunnan toimivuuteen. Hautausjärjestelyt olisi hyvä ainakin aloittaa heti kuolemantapauksen satuttua. Tällöin hautaustoimisto voi osaltaan opastaa ja neuvoa omaisia käytännön asioissa niin, että vainaja voidaan saatella sairaalan tiloista edelleen sellaisella aikataululla, ettei ruuhkia syntyisi. Apua hautaustoimiston valintaan löydät Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n verkkosivuilta