Luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenliikkeestä

“Ei kuoleva halua puhua pelkästään kuolemasta”
Susanna Heinonen/12.11.2021

Kuolevan kohtaaminen vaatii herkkyyttä ja pelisilmää. Kun ammatillisuus ja inhimillisyys ovat hoitohenkilökunnalla tasapainossa, on kuolemastakin mahdollista tehdä mieluisampi kokemus, sanoo 25-vuotisen työuran Terhokodissa tehnyt lääkäri Juha Hänninen.

Kirjoittanut Päivi Sappinen

Haastateltavana Juha Hänninen

 

Kuolevan kohtaaminen vaatii herkkyyttä ja pelisilmää. Kun ammatillisuus ja inhimillisyys ovat hoitohenkilökunnalla tasapainossa, on kuolemastakin mahdollista tehdä mieluisampi kokemus, sanoo 25-vuotisen työuran Terhokodissa tehnyt lääkäri Juha Hänninen.

 

Tietyllä tavalla kuolemaan voi tottua, tuumii lääkäri ja saattohoitokoti Terhokodin entinen johtaja Juha Hänninen. Kun kuoleman kanssa on työnsä kautta tekemisissä päivittäin, sen läsnäoloon sopeutuu. 

 

– Siihen tottuu osana tekemäänsä työtä. Kuoleman kohtaaminen helpottuu, kun tietää ja konkreettisesti näkee, kuinka paljon voi kuolevan ihmisen hyväksi tehdä, sanoo runsaat pari vuotta sitten Terhokodista eläköitynyt Hänninen.

 

Terhokodissa hän ehti tehdä saattohoitotyötä 25:n vuoden ajan. Lisäksi Hänninen oli mukana edistämässä saattohoitotyötä Suomessa ja luomassa alan koulutusrakenteita. Edelleen hän on mukana erilaisissa alan hankkeissa ja työryhmissä.

 

– Monessa suhteessa saattohoito on paljon paremmassa mallissa kuin aloittaessani 90-luvun alussa. Henkilökuntaa ja osaamista on enemmän, koulutusta on lisätty ja eri puolille Suomea on perustettu palliatiivisia poliklinikoita. Sanoisin, että vanhojen monisairaiden ihmisten loppuvaiheen hoito on sellainen, mikä eniten kaipaa vielä tekemistä, hän sanoo.

 

Hänniselle saattohoito on ollut elämänura. Vaikka eläköityminen Terhokodista tuntui hyvältä ja helpottavalta, ei itse saattohoito ole kyllästyttänyt missään vaiheessa.

 

– Oli hieman haastava yhdistelmä olla sekä johtaja että lääkäri. Lopulta aika kului pääasiassa suurten kunnallisten organisaatioiden kanssa taisteluun ja hallinnollisiin tehtäviin. Sitä puolta työstäni en ikävöi.

 

Hyvän saattohoidon puolesta Hänninen sen sijaan liputtaa edelleen. Kuolevan kohtaamisessa on hänen mukaansa ensisijaisesti kyse balanssista. Ammatillisuus ja inhimillisyys painavat vaakakupissa yhtä paljon, mutta tasapainon löytäminen ottaa aikansa.

 

– Itsellänikin meni vuosia oppia mitä voin konkreettisesti tehdä, ja vasta sen jälkeen pystyin rentoutumaan ja olemaan oma itseni. Yksi tärkeä viesti saattohoidossa aloittaville onkin se, että hoitotoimenpiteiden opettelu vie aikaa. Vasta, kun selkäytimestä tietää, miten helpottaa potilaan oloa, pystyy keskittymään ihmiseen itseensä, hänen historiaansa ja persoonaansa. Sitä kautta tärkeä tasapaino on mahdollista löytää, Hänninen täsmentää.

 

Ennen kaikkea kuolevan kohtaaminen vaatii herkkyyttä. Kokemus kehittää intuitiota ja auttaa aistimaan, mikä kullekin ihmiselle on tärkeää ja mikä on juuri hänen kanssaan oikea tapa olla, Hänninen sanoo.

 

– Olen monesti törmännyt siihen, että vaikkapa kotisairaanhoitaja tulee vähän turhankin reippaalla asenteella paikalle, ehkä ajatellen että vitsaileminen keventää tilannetta, vaikka se voi tosiasiassa olla aika vaivaannuttavaa. Kun hoitotyön osaa ja malttaa rauhoittua, uskaltaa olla oikeasti oma itsensä ja puhua muustakin kuin sairaudesta ja kärsimyksestä. Ei kuolevakaan ihminen halua puhua pelkästään kuolemasta.

 

Samat lainalaisuudet pätevät hänen mukaansa myös kuolevan läheisten kohtaamisessa. Hänninen on parhaillaan mukana Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Ennakoiva saattohoitovalmennus -hankkeessa.

 

– Läheiset tulisi kohdata samalla herkkyydellä ja ammattitaidolla kuin kuolevakin. Monesti tilanne on läheisille niin yllättävä ja sekava, että heitä on syytä muistuttaa ihan vain nukkumaan ja syömäänkin, Hänninen kertoo.

 

Omaan tai läheisten kuolemaan suhtautumista pitkä työura saattohoidon parissa ei ole juurikaan muuttanut. Ammattitaito ei hälvennä henkilökohtaista surua läheisen kuollessa tai helpota luopumisen tuskaa omaa kuolemaa ajatellessa.

 

– Suhtautumiseni avustettuun kuolemaan sen sijaan on muuttunut. Puhun voimakkaasti eutanasian puolesta. En näe mitään järkeä siinä, että ihminen joutuu kärsimään, vaikka haluaisi jo itse pois.

 

Hänninen on ollut myös mukana työryhmässä, jonka oli määrä miettiä, miten eutanasiaan suhtautumista voitaisiin edistää. Kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta oli aiemmin eduskunnassa hylätty.

 

– Valitettavasti tämä asia ei työryhmässäkään liiemmin edennyt, mikä on toisaalta hyvin ymmärrettävääkin. Kyseessä on kuitenkin suuri eettinen ja ideologinen kysymys, Juha Hänninen päättää.